24
Takan käyttö
manuaalisella pellillä
Pellin säätäminen
Pelti voidaan säätää kolmeen asentoon.
Asento 1
Työnnä kahvaa vasemmalle.
Ilmapelti on suljettu, jolloin ilmaa ei tule. Tätä asentoa on vältettävä käytön aikana.
Katso seuraavassa kappaleessa olevaa varoitusta.
Asento 2
Työnnä kahvaa oikealle 1. loveen (keskiasento). Tämä asento antaa ensisijaista ja
toissijaista ilmaa. Tavallisessa käytössä kahva on oltava asentojen 1 ja 2 välisellä alueella.
Kun liekit palavat kirkkaankeltaisina, pellin asento on oikea ja palaminen on hidas/paras
mahdollinen.
Asento 3
Työnnä kahva kokonaan oikealle.
Ilmapelti on täysin auki, jolloin ensisijaista ja toissijaista ilmaa tulee mahdollisimman
paljon.
Tätä asentoa käytetään sytytysvaiheessa ja puiden lisäämisen yhteydessä, ei normaalissa
käytössä.
Sytyttäminen ensimmäistä kertaa
Kannattaa aloittaa varovaisesti. Aloita sytyttämällä vain pieni tuli, jotta tulisija pystyy
mukautumaan korkeaan lämpötilaan. Siten ensimmäisestä kerrasta tulee onnistunut ja
vahingoilta vältytään.
Huomioi, että ensimmäisellä sytytyskerralla tulisijan ulkopinnoista voi lähteä outoa
hajua ja savua. Se johtuu maalin ja materiaalien kovettumisesta. Haju häviää nopeasti
-
tuuleta se pois mieluiten läpivedolla.
Sen aikana sinun tulee varoa koskettamasta näkyviä pintoja/lasia (erittäin kuumia!). On
suositeltavaa avata ja sulkea luukku säännöllisin väliajoin, jotta luukun tiiviste ei tartu
kiinni.
Tulisijasta voi sen lämpiämisen ja jäähtymisen aikana kuulua napsahduksia. Ne johtuvat
materiaalien suurista lämpötilaeroista.
Älä koskaan käytä nestemäistä ainetta sytyttämiseen tai tulen ylläpitämiseen. Muutoin
on olemassa räjähdysvaara.
Kun tulisija on ollut pitkään käyttämättä, sytytä se samalla tavalla kuin sytytettäessä
ensimmäistä kertaa.
Suomenkielinen
RAIS/
attika
- Käyttöohje VIVA L
Summary of Contents for VIVA L
Page 26: ...26 4 1 2 3 5 6 7 Dansk RAIS attika Brugermanual til VIVA L ...
Page 37: ...37 Deutsch ...
Page 62: ...26 4 1 2 3 5 6 7 Deutsch RAIS attika Bedienungsanleitung für VIVA L ...
Page 71: ...35 Prüfzertifikat Viva L EN Deutsch RAIS attika Bedienungsanleitung für VIVA L ...
Page 73: ...37 R M A N U A L English ...
Page 98: ...26 4 1 2 3 5 6 7 English RAIS attika User manual for VIVA L ...
Page 107: ...35 English RAIS attika User manual for VIVA L Testing certificate Viva L Manual damper ...
Page 109: ...37 Français ...
Page 134: ...26 4 1 2 3 5 6 7 Français RAIS attika Manuel d utilisateur pour VIVA L ...
Page 145: ...37 Norsk ...
Page 167: ...23 Norsk RAIS attika Brukerveiledning til VIVA L ...
Page 170: ...26 4 1 2 3 5 6 7 Norsk RAIS attika Brukerveiledning til VIVA L ...
Page 179: ...35 Norsk RAIS attika Brukerveiledning til VIVA L Testprotokoll Viva L Manuelt spjeld ...
Page 180: ...36 Testprotokoll Viva L CleverAir spjeld Norsk RAIS attika Brukerveiledning til VIVA L ...
Page 181: ...37 Svenska ...
Page 206: ...26 4 1 2 3 5 6 7 Svenska RAIS attika Bruksanvisning til VIVA L ...
Page 215: ...35 Testcertifikat Viva L Manuellt spjäll Svenska RAIS attika Bruksanvisning til VIVA L ...
Page 216: ...36 Testcertifikat Viva L CleverAir spjäll Svenska RAIS attika Bruksanvisning til VIVA L ...
Page 217: ...37 Suomenkielinen ...
Page 242: ...26 4 1 2 3 5 6 7 Suomenkielinen RAIS attika Käyttöohje VIVA L ...
Page 251: ...35 Suoritustasoilmoitus Viva L Manuaalinen pelti Suomenkielinen RAIS attika Käyttöohje VIVA L ...
Page 252: ...36 Suoritustasoilmoitus Viva L CleverAir pelti Suomenkielinen RAIS attika Käyttöohje VIVA L ...
Page 253: ...37 Vlaams ...
Page 278: ...26 4 1 2 3 5 6 7 Vlaams RAIS attika Gebruikershandleiding voor VIVA L ...
Page 287: ...35 Testcertificaat Viva L manuele klep Vlaams RAIS attika Gebruikershandleiding voor VIVA L ...
Page 289: ...A A B B A A B 1000 959 I 235 M 121 L 887 J 485 n470 n462 n108 231 K Viva 100 L ...
Page 290: ...A A B B A A B 1218 485 n470 235 M 1039 I 121 L 967 J n108 n462 231 K Viva 120 L ...
Page 291: ...40 1 2 3 4 5 6 7 8 9 11 10 12 13 14 15 16 17 Viva 100 L Viva 120 L ...
Page 292: ...41 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 19 18 20 21 22 23 Viva 100 L G Viva 120 L G ...